26.

Posted: 26.06.2011 in Uncategorized

Juhannusaattona kävin rullaluistelemassa ensimmäistä kertaa sitten yläasteen (ja toista kertaa koko elämässäni). Edellinen kerta edes kaunokkien pujottamisesta jalkaan oli sekin vuosia sitten, tämän vastapainoksi mukanani oli jääkiekkoa puoliammattilaisena 22-vuotiaaksi asti harrastanut. Hävetti, mutta haparoivien ensiaskeleiden jälkeen unohdin häpeän, olin haljeta riemusta ja luistelin pikkulapsen innolla paidatta ympäri Krestovskin saarta. Sen jälkeen kävimme piknikillä ja muistin miksi pidän shakista. Yöksi päädyimme Vasilin saarelle läksiäisbileisiin, asunnon lattia tärisi kaikesta tanssista ja parvekkeelta avautui upea merinäköala. Yritimme löytää tien katolle 22. kerroksesta, mutta löysimme vain linnunpesiä.

Ennen aamuviittä oli aika hakea kaupasta lisää kuohuviiniä ja lähteä Suomenlahden rannalle, jossa hulluimmat heittivät talviturkkinsa veden terveydelle vaarallisesta saastemäärästä huolimatta. Metro avautui aamukuudelta, kotona olin aamuseitsemältä. Kahdeltatoista päivällä heräsin ja muistin unohtaneeni laittaa kotimatkalla kerätyt seitsemän juhannusrehua tyynyn alle, heitin kasvillisuuden sänkyyn ja menin takaisin nukkumaan. Unet jättivät elämäni rakkauden näyttämättä, joten vapaaherrataren elämä jatkukoon toistaiseksi. Syliä on seikkailujeni jälkeen sitäkin ahkerammin lämmittänyt huomionkipeä kissa, jonka mielestä tällä hetkellä paras ajanviete on ängetä makaamaan puoliksi näppäimistön päälle syliini aina kun yritän kirjoittaa.

Asunnon toinen asukki sanoi, ettei ole koskaan asunut näin kauniissa talossa.


Kadun mittainen talo ei mahtunut kuvaan kokonaan


Rappukäytävä, 21.krs

Advertisements
Comments
  1. Emma says:

    Katsoin tässä joku päivä pätkän hilpeää dokkaria (jonka nimeä en muista, mut löytyy varmaan Yle Areenasta) Itämeren tilasta. Mieleenpainuvinta oli Pietarin lähellä sijaitseva kanalan laiton kaatopaikka. Se on aivan rannassa, lammikoittain raatoja ja paskaa ja kaikki virtasi pikkuhiljaa mereen. En edes pysty kuvittelemaan millainen haju siellä täytyy olla.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s